Unikoulu on nyt ohi, tässäpä mietteitä ja kokemuksia viikon varrelta...
Maanantai
Lähdemme ensimmäisten päiväunien jälkeen ajamaan ensi- ja turvakodille. Minua itkettää, kun ajattelen, mihin kauheaan ruljanssiin lapseni joutuu. Meitä unikoululaisia on kaksi, ja toisellakin äidillä on kyynel silmäkulmassa. On hyvä, että on joku toinen, jonka kanssa jakaa kokemuksia. Paikkana ensi- ja turvakoti on vähän levoton, viikonlopun jäljiltä siellä on paljon porukkaa. Tyttö itkee vähän vierasta paikkaa, mutta tokenee nopeasti. Syömme jopa lounaan ruokalassa, jossa tyttö ihmettelee muita lapsia. Päiväunille nukuttaminen sujuu hyvin, tuttuun tapaan nukutan tytön vaunuihin ulos. Itsellä menee koko päivä miettiessä ja huolehtiessa iltaa ja yötä. Vieraassa paikassa ei oikein keksi mitään tekemistäkään, tyttö kuitenkin tutkii innokkaasti uusia paikkoja. Unikoulussa ideana on, että äiti nukuttaa lapsen yöunille, ja sitten yöllä yökkö tyynnyttelee lasta. Nukumme eri kerroksissa, joten itkua ei voi vahingossakaan kuulla. Nukuttaminen menee illalla hyvin, vähän tyttö ihmettelee vierasta paikkaa. Syötän tytön sylissä, johon hän nukahtaakin. Pelkään, että hän herää, kun siirrän hänet pinnasänkyyn, mutta ihmetyksekseni hän havahtuu hieman, mutta nukahtaa samointein. Ehkäpä syynä on vieras paikka ja jännittävä päivä. Huomaan, että huoneessa ei ole itkuhälytintä. Kun yökkö saapuu, hän passittaa minut nukkumaan ja aikoo etsiä itkuhälyttimen jostakin. Mieltä kaiverruttaa, muistaako hän varmasti viedä hälyttimen huoneeseen. Mielessä käy kauhukuvia siitä, että tyttö huutaa naama punaisena yksin talon perällä, eikä kukaan kuule. Minulle ei tule uni, vaan pyörin ja pyörin sängyssä. Olen kuulevani lapseni itkua alhaalta. Itketyttääkin, mutta lopulta nukahdan noin puolenyön aikaan. Yöllä näen unta, että rupeamme yrittämään toista lasta.
Tiistai
Herään viiden maissa, enkä saa enää unta. Jonkun lapsi itkee. Meidän on tarkoitus mennä noin 6.30. aikoihin alakertaan ja päästämään yököt kotiin. Minua jännittää, miten yö on mennyt ja vatsa on ihan kuralla. Tuntuu, etten uskalla alas mennäkään, entä jos lapsi on aivan rikki. Juuri, kun pääsen alakertaan, yökkö tuo lastani, joka vaikuttaa virkeältä ja hyväntuuliselta. Hänellä ei ole mikään kiire syliini, ja tuntuu, että onko hän jo minut yhdessä yössä unohtanut. Yö on mennyt hyvin. Tyttö oli herännyt 4 kertaa, mutta rauhoittunut joka kerta nopeati syliin. Hän on nukkunut yhtäjaksoisesti klo 1.30.-6.30, mikä on todella hyvä saavutus. Minulle tulee luottavainen mieli unikoulun toimivuudesta. Maitoa tyttö juo päivän aikaan tiheämmin kuin yleensä. Päivä menee samaan tapaan kuin maanantaikin, syömistä, nukkumista, leikkimistä. Minua ahdistaa ensi- ja turvakodin ympäristö, joten käyn samalla lenkillä, kun nukutan lasta. Päivällä käyn tunnin lenkin, jotta tuntisin olevani "normaali" enkä missään unikoulussa. On ikävä kotiin. Kuitenkin koitan nauttia joutenolosta, kotona tällainen lenkkeily ei olekaan mahdollista, kun muutakin puuhaa on. Iltaa kohden rupeaa kuitenkin taas jännittämään, miten yö menee. Illalla nukkumaan mennessä tyttö itkeskelee, mutta nukahtaa kuitenkin taas tissille. Siirrän tytön sänyyn, ja hän havahtuu, mutta nukahtaa heti. Minulla on tosi väsynyt olo, ja painun heti pehkuihin. Yöllä herään siihen, että on vähän huono olo. Miein, mitä oikein on tullut syötyä. Puoli kahden maissa tulee oksennus. Kolmannella oksennuskerralla en kerkeä edes vessaan, vaan kaikki tulee lattialle ja itseni päälle. Käyn sanomassa yököille, että olen kipeänä ja saan tietää, että tautia on siellä ollut muillakin. Olo on ihan kamala, loppuyö meneekin oksennellessa.
Keskiviikko
Aamulla on ihan kauhea olo, enkä millään jaksaisi raahautua alas. Kerään kuitenkin voimani, ja menen alhaalle juomaan mehua ja syömään mustikkakeittoa. Tyttökin herää ja on nukkunut tosi rauhallisesti. On herännyt yön aikana vain kolme kertaa ja rauhoittunut peittelyyn ja silittelyyn ja nukkunut lopulta puolilta öin aamuun saakka. Minua ei enää oksetuta, mutta on muuten heikko olo. Lapsen kanssa pitäisi jaksaa touhuta. Päätän katsoa, miten olotilani kehittyy, sillä en haluaisi kuitenkaan keskeyttää unikoulua. Toivon, että lapsi ei sairastu. Tyttö juo taas päivän aikana maitoa tiuhaan tahtiin. Nukun itsekin samalla, kun tyttö nukkuu päiväunia, ja töiden jälkeen mieheni tulee touhuamaan lapsen kanssa, jotta minä saan levättyä. On kuumeinen olo, ja jäseniä särkee. Myös toisen unikoululaisen äiti sairastuu. Nukuttamisaikaan tyttö on taas itkuinen, mutta nukahtaa jälleen syliin, josta siirrän hänet sänkyyn. Menen taas heti nukkumaan. Puolenyön aikaan yökkö tuo tytön minulle, kummatkin lapset ovat oksennustaudissa. Loppuyön tyttö nukkuukin minun vieressä, välillä oksennellen. Koitan juottaa hänelle pikkuisen vettä ja maitoa välillä, mutta kaikki tulee ulos. Oksennusta on joka paikassa, sängyllä, lattialla, minun päällä, tytön päällä.
Torstai
Minulla on jo ihan hyvä olo, ja tyttökin tokenee pikkuhiljaa. Hän syö jopa aamupuuron hyvällä ruokahalulla. Ohjaaja tulee juttelemaan, ja sanoo, että unikoulu täytyy keskeyttää, koska lapsi on sairastunut. Hän sanoo, että voimme jäädä vielä yöksi sinne, mutta minusta siinä ei ole mitään järkeä. Työpäivän loputtua mieheni tulee hakemaan meitä ja pidämme ohjaajan kanssa loppukeskustelun. Ohjaaja painottaa, että unikoulun onnistuminen on äidistä kiinni, ja pitää olla tiukkana kotonakin, eikä saa lipsua. Koska tarkoituksena on yösyönnistä vieroittaminen, niin sovimme, että mies hoitaa viikonlopun ajan tytön rauhoittelut yöllä. Kotiin lähdettäessä minulla on ristiriitainen olo. Toisaalta on ihana päästä kotiin, toisaalta jännittää, miten yö menee. Kotona on taas ihan epävarma olo, ja viimeiset päiväunetkin ovat yhtä taistelua. Tuntuu, ettei osaa yhtään mitään. Olemme päättäneet, että tyttö laitetaan omaan huoneeseen pinnasänyyn nukkumaan. Illalla, kun olemme menossa nukkumaan, tyttö katselee ihmeissään, että miksi me tähän huoneeseen tultiin. No, nukuttaminen ei käykään niin helposti kuin unikoulussa. Tyttö nukahtaa kyllä syliin, mutta herää heti sänkyyn laitettaessa. Otan hänet syliini, ja hän nukahtaa siihen. Vain herätäkseen taas, kun nostan hänet sänkyyn. Kolmannella kerralla hän lopulta nukahtaa sänkyyn noin klo 21.30. Puolen yön maissa hän herää, ja mies lähtee rauhoittelupuuhiin. Tyttö nukahtaa vasta 1 h 20 minuutin kuluttua, ja sittenkin nukkuu vain 10 minuuttia. Sen jälkeen en jaksa enää laskea heräilyjä, mutta tuntuu kuin mies olisi koko yön siellä rauhoittelemassa. Aamuyöstä en enää kestä, vaan menen syöttämään lasta klo 4.30. aikoihin. Hän kuitenkin herää taas heti sänkyyn laitettaessa, ja minä otan lopulta hänet viereemme nukkumaan. Hän nukkuu rauhallisesti loppuyön.
Perjantai
Aamulla on vähän pettynyt olo siitä, että lipsuin. Toisaalta mietimme, oliko sittenkään hyvä laittaa lasta omaan huoneeseen nukkumaan, ehkä siinä oli liikaa muutoksia kerralla. Päivällä tyttö on vaisun oloinen, ja meillä on paha mieli. Päätämme kuitenkin kokeilla vielä omaan huoneeseen nukuttamista. Tyttö nukahtaa illalla suhteellisen hyvin syliin, josta siirrän hänet sänkyyn. Yöllä tyttö ei meinaa millään rauhoittua miehen syliin, huutaa vain. Mietimme, pitäisikö pinnasänky siirtää sittenkin meidän makuuhuoneeseen. Minä siirrän sängyn sillä aikaa, kun mies rauhoittelee tyttöä ja menen itse loppuyöksi olohuoneen sohvalle nukkumaan. Tyttö kuitenkin huutaa ja huutaa vaan ja aamuyöstä mies tuo lapsen minulle ja sanoo, että anna maitoa tai jotain...Menen tytön kanssa meidän sänkyyn, imetän ja nukumme loppuyön hyvin.
Lauantai
Tyttö on taas päivän vaisun oloinen. Mietimme, että josko sittenkin tyttö nukkuisi paremmin perhepetissä. Sovimme, että mies nukkuu yön tytön vieressä, ja koittaa rauhoitella. Miehellä menee kuitenkin hermot jo alkuyöstä. Passitan miehen sohvalle nukkumaan, ja minä otan tytön viereeni nukkumaan. Yöllä hän syö joitakin kertoja. Päätän, että tämä unikoulu loppuu tähän. En saa itsekään nukuttua näin, koska kaikki itkut kuuluvat läpi, vaikka kuinka pitäisin korvatulppia. Meillä kummallakaan ei myöskään riitä hermot tähän itkettämiseen. Totean, että on helpompi vain jatkaa yöimetyksiä, sillä olen tämän viikon jäjiltä paljon, paljon väsyneempi kuin ennen unikouluun menoa. Harmittelen, että jouduimme keskeyttämään ensikodin unikoulun, sillä minusta yösyötöistä vieroittaminen olisi vaatinut sen täydet 4 yötä unikoulussa, nythän unikouluöitä tuli vain kaksi. Minä en myöskään saanut levätä siellä ollessamme, sillä ensimmäinen yö meni huolehtiessa, toinen oksentaessa ja kolmas lapsen oksentaessa. Kotona unikoulun jatkaminen olisi vaatinut, että olisin itse ollut levännyt, mutta missäpä välissä sitä saisi levättyä sen verran, että jaksaisi unikoulun tuomat itkut...
