Torstai
Sain eilen kuulla, että pääsemme ensi viikolla unikouluun. Ajatukset ovat todella ristiriitaiset. Käyn läpi mielessäni, mitä kaikkea pahaa unikoulusta voi seurata. Traumatisoituuko lapseni iäksi? Entä jos hän ei enää kelpuuta minua hoitajakseen. Entä jos hän huutaa hädissään koko yön "äi, äi, äi..", mutta äiti ei tule auttamaan. Mietin myös, liioittelenko tämän asian kanssa. Kyllä minä vielä jaksan, jospa nukkuminen muuttuisi ihan itsekseen. Jaksavathan muutkin. Olenko minä vain todella laiska ja huono äiti, kun en saa lastani nukkumaan. Odotan ihmeparantumista, jospa ensi yönä vauveli nukkuisi läpi yön heräämättä. Itkettää ja surettaa, että oma lapseni joutuu moiseen höykytykseen. Toisaalta, kyllähän hyvinä päivinä jaksan, mutta huonot päivät ovat liian rankkoja. Huonoina päivinä pelkää, että päässä naksahtaa ja että ottaa auton ja ajaa sillä rekan alle. Illalla nukkumaan mennessä mietin, pitäisikö koko homma perua.
Perjantai
Soitan ensikotiin ja kyselen käytännön asioista ja juttelemme samalla lapseni rytmistä ja nykyisistä nukkumajärjestelyistä. Nainen puhelimen toisessa päässä on todella mukava. Hän kertoo, millainen rytmi olisi tämän ikäiselle hyvä, ja neuvoo meitä jo viikonlopun aikana ohjaamaan rytmiä tuohon suuntaan. Hän kertoo, että nukkumaanmenoa voisi myöhäistää reippaasti, niin aamullakin unta riittäisi pitempään. Tällä hetkellä tyttö nukahtaa noin 19-19.30. aikoihin, mutta sitä voisi myöhäistää klo 21:een. Puhelusta jää hyvä ja luottavainen fiilis, tämä on sittenkin hyvä juttu! Huomaan, että rytmimme noudattaa muuten jo unikoulun rytmiä, mutta päivään pitää lisätä yhdet unet ja nukkumaanmenoa pitää myöhäistää. Illalla käymme ostoksilla, ja tyttö jaksaa ihmeen hyvin. Pitkän päivän päätteeksi tyttö nukahtaa klo 20.15. eli noin tunnin myöhemmin kuin normaalisti.
Lauantai
Uusi rytmi, eli viisi kiinteää ateriaa neljän sijasta ja nukkumaanmenon myöhäistäminen näyttävät toimivan hyvin. Pari edellistä yötä ovat sujuneet aika rauhallisesti ja heräilyjen määrä on vähentynyt. Tyttö on kauhean herkkä, ja pitkän tauon jälkeen kokeilemamme aamuinen vauvauinti itketyttää ja pelottaa. Samoin mummolassa nuket pelottavat. Mietin, uskallammeko sittenkään mennä unikouluun, kun tyttö on nyt niin herkkänä. Ja toisaalta, jos yöt rauhoittuvat nyt itsestään, niin meneeko kaikki taas pilalle unikoulussa. Päätämme miehen kanssa seurata tilannetta vielä viikonlopun ajan, ja tarvittaessa peruuttaa maanantaiaamuna unikoulupaikan. Hankala päätös.
Sunnuntai
Edellisyö oli todella levoton. Heräilyjä oli kuusi, ja nukkuminen oli muutenkin levotonta. Aamulla tyttö heräsi taas jo viiden jälkeen, vaikka nukkumaan mentiin 1,5 tuntia myöhemmin kuin aiemmin.On todella ärsyttävää, kun lapsen uni on niin herkää, ettei pääse itse lähtemään edes vessaan, vaan pitää puoli yötä pidättää pissaa. Päätös unikouluun lähdöstä sitten vahvistui. Olin kireänä koko päivän, ja tyttökin taisi sen aistia, kun oli niin itkuinen. Tein sosetta pakkaseen, leivoin leipää, pakkailin ja touhusin, kaipa siksi, ettei tarvitsisi ajatella huomista. Toisaalta odotan sitä, että pääsen vihdoin nukkumaan. Edellisen kerran olen nukkunut koko yön joskus alkusyksystä, elo-tai syyskuussa. Silti, hermostuttaa ja jännittää.
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Elizabeth Pantley: Pehmeä matka höyhensaarille
Tässäpä jo aiemmin lupailemani postaus Pantleyn kirjasta ja meidän kokemuksista kirjan uniohjelmasta.
Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, olin ihan ekstaasissa, että vau, tässäpä on nyt ratkaisu meidän tytön uniongelmiin. Miksi, oi miksi en ollut aiemmin lukenut tätä opusta...mutta kuten monen muunkin opuksen kohdalla, aikani asiaa sulateltuani en ollutkaan enää niin varma sen erinomaisuudesta.
Pantleyn uniohjelman ideana on poimia kirjassa esitellyistä keinoista omalle perheelle sopivat asiat unen parantamiseksi. Keinoina on mainittu mm. tarkka päivärytmi, unilelu, päiväunirutiini ja iltarutiini. Unikoulu alkaa sillä, että pidetään päivän ajan unipäiväkirjaa, johon merkitään päiväunet, yöunet, heräilyt. Sen jälkeen kirjoitetaan itselle uniohjelma, johon poimitaan nuo itselle parhaimmat keinot. Uniohjelmaa noudatetaan 10 päivää, sitten pidetään taas päiväkirjaa ja jatketaan tarvittaessa ohjelmaa toiset 10 päivää.
Minä noudatin ohjelmaa 10 päivää ja lopetin siihen, koska en nähnyt tässä unikoulussa mitään järkeä. Toki kirjassa on hyviä neuvoja, ja itse otin käyttöön esimerkiksi iltarutiinin, eli joka ilta tehdään tietyt asiat samassa järjestyksessä samaan kellonaikaan. Päiväunirutiini meillä ei toiminut, sillä otin mukaan unilaulun päiväunille mennessä, mutta tyttö suorastaan raivostui aina, kun rupesin unilaulua laulamaan. Illalla kyllä tykkää, kun laulan. Yösyönnin lopettamiseen otin keinon vetää rinta pois lapsen suusta aina kun nälkäimeminen muuttuu uneliaaksi imemiseksi. Rauhoittava iltamusiikki meillä olikin ollut käytössä jo pienestä asti.
Erikoisia keinoja unen parantamiseksi olivat mm. unilauseen käyttö, eli vauva opetetaan nukahtamaan itsekseen toistamalla jotakin lausetta, aluksi silloin, kun hän on juuri nukahtamaisillaan, ja myöhemmin aina kun hän yöllä herää. Kokeilin tätä, vaikka minusta olikin ihan typerää ruveta pölöttämään juuri nukahtamaisillaan olevalle vauvalle, että "shh shh, nyt nukutaan". Vauvahan siitä vain säikähti ja hylkäsinkin tämän keinon heti alkuunsa. Toinen kyseenalainen neuvo oli, että vauvaa pitäsi nukuttaa eri paikoissa (autossa, vaunuissa, pinnasängyssä), eli yhtenä päivänä mukutat autoon, toisena vaunuihin. Tämä neuvo ei vain käy järkeen, että miten tämä muka auttaa vauvaa nukkumaan. Päinvastoin luulisi sen sekoittavan vauvaa, ainakin meidän herkkää nukkujaa.
Noh, alla on yhteenveto unista ennen ja jälkeen Pantleyn unikoulun. Tulokset puhukoot puolestaan. Tosin, tilanne ei kyllä anna aivan oikeaa kuvaa, sillä ennen unikoulun aloittamista nukutimme tytön jääkarhupussissa, joka osoittautui myöhemmin pelottavaksi paikaksi, ja levottomat päiväunet johtuivat siitä. Samoin unikoulua edeltävä yö oli hieman normaalia rauhallisempi, sillä usein heräilyjä oli 4 yössä.
Päiväunien määrä: Ennen unikoulua 4, unikoulun jälkeen 2
Päiväunien pituus yhteensä: Ennen unikoulua 2 h 50 min, unikoulun jälkeen 3 h 45 min
Nukahtamisaika illalla: Ennen unikoulua klo 19.59, unikoulun jälkeen 18.48
Heräämisaika aamulla: Ennen unikoulua klo 7.05, unikoulun jälkeen 5.02.
Heräilyjen määrä yöllä: Ennen unikoulua 3, unikoulun jälkeen 5
Pisin unijakso yöllä: Ennen unikoulua 3 h 51 min, unikoulun jälkeen 2 h 45 min
Unta yhteensä yöllä: Ennen unikoulua 10 h, unikoulun jälkeen 9,5 h.
Tyttömme oli siis unikoulun aikaan puolivuotias. Heh, miksi ihmeessä aloitin tuossa tilanteessa unikoulun? Nyt yöllisiä heräilyjä on 6-7, ja aamulla noustaan 5-6 aikoihin. Olisipa ihanaa, jos heräilyjä olisi vain neljä! Sehän olisi suorastaan ruhtinaallista....
Hmm, tuntuu, että kaikki lähtee menemään vikaan aina siinä vaiheessa, kun epätoivoissasi avaat jonkin kirjat tai rupeat lukemaan keskustelupalstoja. Milloinkahan sitä oppisi luottamaan itseensä. No, ehkä seuraavan lapsen kohdalla sitten.
Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, olin ihan ekstaasissa, että vau, tässäpä on nyt ratkaisu meidän tytön uniongelmiin. Miksi, oi miksi en ollut aiemmin lukenut tätä opusta...mutta kuten monen muunkin opuksen kohdalla, aikani asiaa sulateltuani en ollutkaan enää niin varma sen erinomaisuudesta.
Pantleyn uniohjelman ideana on poimia kirjassa esitellyistä keinoista omalle perheelle sopivat asiat unen parantamiseksi. Keinoina on mainittu mm. tarkka päivärytmi, unilelu, päiväunirutiini ja iltarutiini. Unikoulu alkaa sillä, että pidetään päivän ajan unipäiväkirjaa, johon merkitään päiväunet, yöunet, heräilyt. Sen jälkeen kirjoitetaan itselle uniohjelma, johon poimitaan nuo itselle parhaimmat keinot. Uniohjelmaa noudatetaan 10 päivää, sitten pidetään taas päiväkirjaa ja jatketaan tarvittaessa ohjelmaa toiset 10 päivää.
Minä noudatin ohjelmaa 10 päivää ja lopetin siihen, koska en nähnyt tässä unikoulussa mitään järkeä. Toki kirjassa on hyviä neuvoja, ja itse otin käyttöön esimerkiksi iltarutiinin, eli joka ilta tehdään tietyt asiat samassa järjestyksessä samaan kellonaikaan. Päiväunirutiini meillä ei toiminut, sillä otin mukaan unilaulun päiväunille mennessä, mutta tyttö suorastaan raivostui aina, kun rupesin unilaulua laulamaan. Illalla kyllä tykkää, kun laulan. Yösyönnin lopettamiseen otin keinon vetää rinta pois lapsen suusta aina kun nälkäimeminen muuttuu uneliaaksi imemiseksi. Rauhoittava iltamusiikki meillä olikin ollut käytössä jo pienestä asti.
Erikoisia keinoja unen parantamiseksi olivat mm. unilauseen käyttö, eli vauva opetetaan nukahtamaan itsekseen toistamalla jotakin lausetta, aluksi silloin, kun hän on juuri nukahtamaisillaan, ja myöhemmin aina kun hän yöllä herää. Kokeilin tätä, vaikka minusta olikin ihan typerää ruveta pölöttämään juuri nukahtamaisillaan olevalle vauvalle, että "shh shh, nyt nukutaan". Vauvahan siitä vain säikähti ja hylkäsinkin tämän keinon heti alkuunsa. Toinen kyseenalainen neuvo oli, että vauvaa pitäsi nukuttaa eri paikoissa (autossa, vaunuissa, pinnasängyssä), eli yhtenä päivänä mukutat autoon, toisena vaunuihin. Tämä neuvo ei vain käy järkeen, että miten tämä muka auttaa vauvaa nukkumaan. Päinvastoin luulisi sen sekoittavan vauvaa, ainakin meidän herkkää nukkujaa.
Noh, alla on yhteenveto unista ennen ja jälkeen Pantleyn unikoulun. Tulokset puhukoot puolestaan. Tosin, tilanne ei kyllä anna aivan oikeaa kuvaa, sillä ennen unikoulun aloittamista nukutimme tytön jääkarhupussissa, joka osoittautui myöhemmin pelottavaksi paikaksi, ja levottomat päiväunet johtuivat siitä. Samoin unikoulua edeltävä yö oli hieman normaalia rauhallisempi, sillä usein heräilyjä oli 4 yössä.
Päiväunien määrä: Ennen unikoulua 4, unikoulun jälkeen 2
Päiväunien pituus yhteensä: Ennen unikoulua 2 h 50 min, unikoulun jälkeen 3 h 45 min
Nukahtamisaika illalla: Ennen unikoulua klo 19.59, unikoulun jälkeen 18.48
Heräämisaika aamulla: Ennen unikoulua klo 7.05, unikoulun jälkeen 5.02.
Heräilyjen määrä yöllä: Ennen unikoulua 3, unikoulun jälkeen 5
Pisin unijakso yöllä: Ennen unikoulua 3 h 51 min, unikoulun jälkeen 2 h 45 min
Unta yhteensä yöllä: Ennen unikoulua 10 h, unikoulun jälkeen 9,5 h.
Tyttömme oli siis unikoulun aikaan puolivuotias. Heh, miksi ihmeessä aloitin tuossa tilanteessa unikoulun? Nyt yöllisiä heräilyjä on 6-7, ja aamulla noustaan 5-6 aikoihin. Olisipa ihanaa, jos heräilyjä olisi vain neljä! Sehän olisi suorastaan ruhtinaallista....
Hmm, tuntuu, että kaikki lähtee menemään vikaan aina siinä vaiheessa, kun epätoivoissasi avaat jonkin kirjat tai rupeat lukemaan keskustelupalstoja. Milloinkahan sitä oppisi luottamaan itseensä. No, ehkä seuraavan lapsen kohdalla sitten.
Tammikuun kuulumisia
Edellisestä postauksesta on aikaa kokonainen kuukausi...Katsotaanpa, mitäpäs tässä on kuukaudessa on ehtinyt tapahtua. No, uniasiat ovat ennallaan, tai oikeastaan nukkuminen on jopa huonontunut. Tällä hetkellä yössä herätään noin 6 kertaa ja ylös noustaan aamulla klo 5-6 aikoihin. Unikouluun meno on ollut vähän vastatuulessa, sillä saimme ensin tiedon, että pääsemme sinne, sitten tiedon, että eipäs sittenkään. Pari viikkoa sitten terkkarimme soitti, että olemme nyt jonossa unikouluun ja sitä kutsua on tässä odoteltu. Tänään sain puhelun, että unikoulu alkaa ensi viikolla. Kuten kirjoitin aiemmin, on sekalaiset fiilikset. Toisaalta unikouluun pääsy on SUURI helpotus, toisaalta säälittää lapsen puolesta ja huolehtii, että jääkö jaksosta jotain traumoja. Mutta kyllä mä olen sitä mieltä, että jakso on meille tarpeellinen. Sillä kyllähän sitä hyvinä päivinä jaksaa, mutta huonoina päivinä on TODELLA rankkaa ja tuntuu, ettei kestä enää sekuntiakaan. Otan jaksolle päiväkirjan mukaan, jotta voin kirjoitella tuntoja ja kokemuksia ja kirjoittelen sitten jakson päätyttyä tänne blogiin yhteenvetoa.
Tyttömme on oppinut kuukaudessa ryömimään ihan kunnolla, ja hyörii ja pyörii tuolla lattialla ja tutkailee kaikkea, mihin näppinsä saa. Lisäksi hän on ruvennut seisomaan polvillansa tukea vasten. Nämä ovat iloisia juttuja, ja on ollut mahtava seurata pikkuisen tutkimusmatkoja.
Yhtenä päivänä havahduin siihen, että ensi keväänä olen jo luultavasi töissä, joten pitäisi yrittää nauttia tästä keväästä, kun saa olla rauhassa kotona. Toisaalta 8 kuukauden kotona öllöttäminen alkaa jo riittää, ja halua on jo päästä neljän seinän ulkopuolellekin. Myös typykällä tuntuu välillä olevan tylsää kotona hengailu, joten lisävirikkeitä hänelle pitäisi saada. Onneksi tällä viikolla jatkamme taas vauvauintia. Sehän on ollut tauolla pari kuukautta, kun tyttö on niin aamuvirkku, että on jo ensimmäisillä unilla vauvauinnin aikaan. Saimmekin vaihdettua uintipaikkaa, ja pääsemme jo uimaan jo kahdeksan aikaan aamulla :)
Viime viikolla kävimme eka kertaa perhekerhossa. Sehän oli yhtä huutoa vain. Kerhossa oli niin paljon porukkaa ja meteliä, että tyttö rupesi huutamaan jo ovella, eikä millään meinannut rauhoittua. No, huomenna koitetaan uudestaan, jospa hän pikkuhiljaa tottuisi. Eilen kävimme myös Taidemuseolla vauvojen värikylvyssä. Se meni paremmin kuin perhekerho, vaikka itkua sielläkin tuherrettiin. Äitin sylissä oli mukavampi olla kuin tutkailla lattialla värejä. Mutta kivoja ideoita ainakin saatiin, jotta voimme kotonakin taiteilla.
Jonkinasteinen eroahdistuskausi on siis menossa, mutta jospa se siitä tasoittuisi.
Tyttömme on oppinut kuukaudessa ryömimään ihan kunnolla, ja hyörii ja pyörii tuolla lattialla ja tutkailee kaikkea, mihin näppinsä saa. Lisäksi hän on ruvennut seisomaan polvillansa tukea vasten. Nämä ovat iloisia juttuja, ja on ollut mahtava seurata pikkuisen tutkimusmatkoja.
Yhtenä päivänä havahduin siihen, että ensi keväänä olen jo luultavasi töissä, joten pitäisi yrittää nauttia tästä keväästä, kun saa olla rauhassa kotona. Toisaalta 8 kuukauden kotona öllöttäminen alkaa jo riittää, ja halua on jo päästä neljän seinän ulkopuolellekin. Myös typykällä tuntuu välillä olevan tylsää kotona hengailu, joten lisävirikkeitä hänelle pitäisi saada. Onneksi tällä viikolla jatkamme taas vauvauintia. Sehän on ollut tauolla pari kuukautta, kun tyttö on niin aamuvirkku, että on jo ensimmäisillä unilla vauvauinnin aikaan. Saimmekin vaihdettua uintipaikkaa, ja pääsemme jo uimaan jo kahdeksan aikaan aamulla :)
Viime viikolla kävimme eka kertaa perhekerhossa. Sehän oli yhtä huutoa vain. Kerhossa oli niin paljon porukkaa ja meteliä, että tyttö rupesi huutamaan jo ovella, eikä millään meinannut rauhoittua. No, huomenna koitetaan uudestaan, jospa hän pikkuhiljaa tottuisi. Eilen kävimme myös Taidemuseolla vauvojen värikylvyssä. Se meni paremmin kuin perhekerho, vaikka itkua sielläkin tuherrettiin. Äitin sylissä oli mukavampi olla kuin tutkailla lattialla värejä. Mutta kivoja ideoita ainakin saatiin, jotta voimme kotonakin taiteilla.
Jonkinasteinen eroahdistuskausi on siis menossa, mutta jospa se siitä tasoittuisi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
