Edellisestä postauksesta on aikaa kokonainen kuukausi...Katsotaanpa, mitäpäs tässä on kuukaudessa on ehtinyt tapahtua. No, uniasiat ovat ennallaan, tai oikeastaan nukkuminen on jopa huonontunut. Tällä hetkellä yössä herätään noin 6 kertaa ja ylös noustaan aamulla klo 5-6 aikoihin. Unikouluun meno on ollut vähän vastatuulessa, sillä saimme ensin tiedon, että pääsemme sinne, sitten tiedon, että eipäs sittenkään. Pari viikkoa sitten terkkarimme soitti, että olemme nyt jonossa unikouluun ja sitä kutsua on tässä odoteltu. Tänään sain puhelun, että unikoulu alkaa ensi viikolla. Kuten kirjoitin aiemmin, on sekalaiset fiilikset. Toisaalta unikouluun pääsy on SUURI helpotus, toisaalta säälittää lapsen puolesta ja huolehtii, että jääkö jaksosta jotain traumoja. Mutta kyllä mä olen sitä mieltä, että jakso on meille tarpeellinen. Sillä kyllähän sitä hyvinä päivinä jaksaa, mutta huonoina päivinä on TODELLA rankkaa ja tuntuu, ettei kestä enää sekuntiakaan. Otan jaksolle päiväkirjan mukaan, jotta voin kirjoitella tuntoja ja kokemuksia ja kirjoittelen sitten jakson päätyttyä tänne blogiin yhteenvetoa.
Tyttömme on oppinut kuukaudessa ryömimään ihan kunnolla, ja hyörii ja pyörii tuolla lattialla ja tutkailee kaikkea, mihin näppinsä saa. Lisäksi hän on ruvennut seisomaan polvillansa tukea vasten. Nämä ovat iloisia juttuja, ja on ollut mahtava seurata pikkuisen tutkimusmatkoja.
Yhtenä päivänä havahduin siihen, että ensi keväänä olen jo luultavasi töissä, joten pitäisi yrittää nauttia tästä keväästä, kun saa olla rauhassa kotona. Toisaalta 8 kuukauden kotona öllöttäminen alkaa jo riittää, ja halua on jo päästä neljän seinän ulkopuolellekin. Myös typykällä tuntuu välillä olevan tylsää kotona hengailu, joten lisävirikkeitä hänelle pitäisi saada. Onneksi tällä viikolla jatkamme taas vauvauintia. Sehän on ollut tauolla pari kuukautta, kun tyttö on niin aamuvirkku, että on jo ensimmäisillä unilla vauvauinnin aikaan. Saimmekin vaihdettua uintipaikkaa, ja pääsemme jo uimaan jo kahdeksan aikaan aamulla :)
Viime viikolla kävimme eka kertaa perhekerhossa. Sehän oli yhtä huutoa vain. Kerhossa oli niin paljon porukkaa ja meteliä, että tyttö rupesi huutamaan jo ovella, eikä millään meinannut rauhoittua. No, huomenna koitetaan uudestaan, jospa hän pikkuhiljaa tottuisi. Eilen kävimme myös Taidemuseolla vauvojen värikylvyssä. Se meni paremmin kuin perhekerho, vaikka itkua sielläkin tuherrettiin. Äitin sylissä oli mukavampi olla kuin tutkailla lattialla värejä. Mutta kivoja ideoita ainakin saatiin, jotta voimme kotonakin taiteilla.
Jonkinasteinen eroahdistuskausi on siis menossa, mutta jospa se siitä tasoittuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti