Blogi jää tauolle

Olen nykyiselään blogannut aika harvoin, ja olen jo pitkään hautonut pidemmän tauon pitämistä. Päätös on nyt tehty, ja jätän tämän blogin pitämisen. Tällä hetkellä blogin pitäminen tuntuu enemmänkin taakalta, pienen tytön äitinä vapaa-aikaa on vähän ja netti vie aikaa tärkeämmiltä asioilta. Keskitynkin jatkossa ihan vain elämiseen ja olemiseen, ehkä jatkan joskus blogin kirjoittamista, ehkä en. Aika näyttää. En kuitenkaan poista tätä blogia, joten vanhat postaukset jäävät näkyviin.


Tsemppiä kaikille äideille! Kyllä se ajan myötä helpottuu :)

Hampaat tulloo, pois alta

Viime postauksesta on kulunut jo kuukausi, ohhoh. On kyllä ollut taas melkomoista hurlumheijaa, että ei tässä hirveästi ole näihin omiin harrastuksiin ollut aikaa.

Hampaita siis tehdään meillä. Niitä odotettiin kauan, mutta ensimmäinen hammas saapui vasta, kun typy oli täyttänyt 10 kk. Nyt alkaa olla kohta jo 11 kk täynnä, ja suussa on 3 hammasta, kaikki alhaalla.Lisää tuntuu pukkaavaan, kun on niin vaikean oloista tuo typykän elo.

Ensimmäinen hammas tuli aika kivuttomasti, sillä yhtäkkiä vain huomasin tytön ikeniä tunnustellessa, että hitto vie, täällähän on hammas. Näin jälkikäteen ajateltuna kuitenkin tyttö oli ollut hieman tavallista enemmän levoton ja kitisevä, eiväkä päiväunetkaan oikein sujuneet. Nyt uusien hampaiden kohdalla on jo osannut yhdistää johtolangat, että jaahas, taidetaan taas tehdä hampaita. Kauankohan niitä sitten yhteen putkeen tehdään, mene ja tiedä. Tässä iässä kun kai keskimäärin on kuitenkin jo useampi hammas. Meidän tuurilla tässä kipuillaan kuukausi putkeen.

Tyyntä myrskyn edellä

Minäpä oikeastaan arvasinkin tämän, että tuo rauhallinen vaihe nukkumisessa olikin vain tyyntä myrskyn edellä. Ongelmat alkoivat oikeastaan tuossa viime viikolla, kun mentiin kolmeksi päiväksi anoppilaan. Siellä yöt olivat todella levottomat, ja tyttö yritti öisin konttailla sängyssä. Siihen kun lisätään vielä anopin piilovittuilu ja kaiken kyseenalaistaminen, niin olipa tosi mahtava reissu. Kotiin tullessa olin aivan poikki, ja pitkän loman tarpeessa. No, lomistahan tässä voi vain haaveilla.

Kotona sitten yöt hieman rauhoittuivat, vaikka edelleenkin yöllä typykkä nousee kontalleen ja imetän sitten noin 5 kertaa yön aikana. Nyt uusimpana villityksenä onkin helkkarinmoinen show nukkumaan mennessä. Tyttö kun ei enää nukahdakaan tissille, vaan haluaa ruveta konttailemaan. Minä sitten sitä kieltämään, josta alkaakin järkyttävä parkuminen. Olen päättänyt, että tissiä en anna, jos aloittaa sen shown eikä rauhoitu, joten kyllä aikaa vierähtää tovi jos toinenkin ennenkuin tytön saa unten maille. Joskus auttaa laulu, joskus ei. Tänään mulla meni tunnin shown jälkeen hermot, ja pyysin miehen jatkamaan. Noin puolen tunnin päästä tyttö nukahti, kai siihen itkuunsa. Ei ollut auttanut miehelläkään laulaminen, silittely, syliin ottaminen, ei mikään.

Huoh, mitähän seuraavaksi...Mulla kerkes tässä välissä olla hieman vauvakuumettakin, mutta kyllä nyt on taas kuumeet menneet ohi.

9 kk kuulumisia

Tyttömme täytti pari viikkoa sitten 9 kuukautta. Jotenkin on alkanut tuntua, että elämä on ruvennut helpottamaan. En ole enää pitkään päivitellyt sitä, että mitenkähän tästä vauva-ajasta selviäisi hengissä...ehkä se on tuo kevätaurinkokin, joka saa mielen valoisaksi, mutta luulen kyllä, että suurin syy on se, että nyt on hyväksynyt nämä vauvan tuomat muutokset elämään, kuten sen, että nukkuminen nyt on mitä sattuu. Luin jostakin, että levottomin vaihe vauvan yöunissa on 6-9 kk paikkeilla, ja tämä näyttäisi meilläkin pitävän paikkansa. Sillä nyt yöunet näyttävät hieman rauhoittuneen, herätyksiä on enää 3-4, ja kyllä tuntuu luksukselta! Tosin olemme tällä hetkellä mummolassa yökylässä, ja todella levoton yö takana. Taitaa olla vieras paikka, joka tekee levottomaksi. Toivotaan näin.

Mieheni on isyyskuukaudella, ja meillä oli alunperin tarkoitus vieroittaa tyttö yösyötöistä tämän kuukauden aikana. Olemme kuitenkin olleet nyt epäröivällä kannalla, silä tällä hetkellä tilanne on hyvä, minä jaksan hyvin, ja tyttömmekin tuntuu aamuisin virkulta. Kaikki rullaa hyvin. En haluaisi mennä härppimään tätä hyvin soljuvaa arkea. Terveydenhoitajamme patistelee kovasti meitä pitämään unikoulua, unikouluohjaajamme taasen sanoi, että mitään unikouluahan ei tarvitse pitää, jos kaikki perheessä jaksavat ja ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Itsestä tuntuu, että kaikki menee päin seiniä siinä vaiheessa, kun ryhdyt kuuntelemaan muiden neuvoja. Unikouluhan ei ole välttämättä mikään automaattinen ratkaisu kaikkiin uniongelmiin, vaan asiat voivat aina mennä myös huonompaan suuntaan. Eli tällä hetkellä me jatkamme entiseen malliin, katsotaan mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Minni Niemelä: Imetysopas - Hyvinvointia vauvalle ja äidille

Tässä on todellakin kirja, jota voi suositella. Kirja ei sisällä ehdottomuuksia eikä neuvoja, joita olisi ehdottomasti noudatettava. Sen sijaan kirja tarjoaa erilaisia näkökulmia imetykseen ja rohkaisee imetyksessä. Minulle tämä kirja antoi motivaatiota imetyksen jatkamiseen, kun lapsellani oli rintaraivarikausi ja ohjeita, miten selvitä tuosta kaudesta sekä miten saada imetystilanne sekä minulle että vauvalle mielllyttävämmäksi ja helpommaksi.

Kirja käsittelee imetystä laidasta laitaan, se sisältää niin imetyksen historiaa ja imetyksen merkitystä yhteiskunnassa kuin käytännön neuvoja, esim. kuinka selviät, kun imetys takkuaa ja kuinka vieroittaa vauva rinnasta ja siirtyä kiinteisiin. Kirjassa käsitellään myös äidin jaksamista ja uniasioita.

Lainasin tämän kirjan alunperin kirjastosta, mutta koin kirjan niin hyödylliseksi, että ostin lopulta oman kappaleen, vaikka imetysaika onkin suhteellisen lyhyt aika elämässä. Suosittelen tätä kirjaa kaikille motivoituneille imettäjille ja erityisesti niille, jotka kamppailevat imetyksen kanssa.

Unikouluviikko

Unikoulu on nyt ohi, tässäpä mietteitä ja kokemuksia viikon varrelta...

Maanantai
Lähdemme ensimmäisten päiväunien jälkeen ajamaan ensi- ja turvakodille. Minua itkettää, kun ajattelen, mihin kauheaan ruljanssiin lapseni joutuu. Meitä unikoululaisia on kaksi, ja toisellakin äidillä on kyynel silmäkulmassa. On hyvä, että on joku toinen, jonka kanssa jakaa kokemuksia. Paikkana ensi- ja turvakoti on vähän levoton, viikonlopun jäljiltä siellä on paljon porukkaa. Tyttö itkee vähän vierasta paikkaa, mutta tokenee nopeasti. Syömme jopa lounaan ruokalassa, jossa tyttö ihmettelee muita lapsia. Päiväunille nukuttaminen sujuu hyvin, tuttuun tapaan nukutan tytön vaunuihin ulos. Itsellä menee koko päivä miettiessä ja huolehtiessa iltaa ja yötä. Vieraassa paikassa ei oikein keksi mitään tekemistäkään, tyttö kuitenkin tutkii innokkaasti uusia paikkoja. Unikoulussa ideana on, että äiti nukuttaa lapsen yöunille, ja sitten yöllä yökkö tyynnyttelee lasta. Nukumme eri kerroksissa, joten itkua ei voi vahingossakaan kuulla. Nukuttaminen menee illalla hyvin, vähän tyttö ihmettelee vierasta paikkaa. Syötän tytön sylissä, johon hän nukahtaakin. Pelkään, että hän herää, kun siirrän hänet pinnasänkyyn, mutta ihmetyksekseni hän havahtuu hieman, mutta nukahtaa samointein. Ehkäpä syynä on vieras paikka ja jännittävä päivä. Huomaan, että  huoneessa ei ole itkuhälytintä. Kun yökkö saapuu, hän passittaa minut nukkumaan ja aikoo etsiä itkuhälyttimen jostakin. Mieltä kaiverruttaa, muistaako hän varmasti viedä hälyttimen huoneeseen. Mielessä käy kauhukuvia siitä, että tyttö huutaa naama punaisena yksin talon perällä, eikä kukaan kuule. Minulle ei tule uni, vaan pyörin ja pyörin sängyssä. Olen kuulevani lapseni itkua alhaalta. Itketyttääkin, mutta lopulta nukahdan noin puolenyön aikaan. Yöllä näen unta, että rupeamme yrittämään toista lasta.

Tiistai
Herään viiden maissa, enkä saa enää unta. Jonkun lapsi itkee. Meidän on tarkoitus mennä noin 6.30. aikoihin alakertaan ja päästämään yököt kotiin. Minua jännittää, miten yö on mennyt ja vatsa on ihan kuralla. Tuntuu, etten uskalla alas mennäkään, entä jos lapsi on aivan rikki. Juuri, kun pääsen alakertaan, yökkö tuo lastani, joka vaikuttaa virkeältä ja hyväntuuliselta. Hänellä ei ole mikään kiire syliini, ja tuntuu, että onko hän jo minut yhdessä yössä unohtanut. Yö on mennyt hyvin. Tyttö oli herännyt 4 kertaa, mutta rauhoittunut joka kerta nopeati syliin. Hän on nukkunut yhtäjaksoisesti klo 1.30.-6.30, mikä on todella hyvä saavutus. Minulle tulee luottavainen mieli unikoulun toimivuudesta. Maitoa tyttö juo päivän aikaan tiheämmin kuin yleensä. Päivä menee samaan tapaan kuin maanantaikin, syömistä, nukkumista, leikkimistä. Minua ahdistaa ensi- ja turvakodin ympäristö, joten käyn samalla lenkillä, kun nukutan lasta. Päivällä käyn tunnin lenkin, jotta tuntisin olevani "normaali" enkä missään unikoulussa. On ikävä kotiin. Kuitenkin koitan nauttia joutenolosta, kotona tällainen lenkkeily ei olekaan mahdollista, kun muutakin puuhaa on. Iltaa kohden rupeaa kuitenkin taas jännittämään, miten yö menee. Illalla nukkumaan mennessä tyttö itkeskelee, mutta nukahtaa kuitenkin taas tissille. Siirrän tytön sänyyn, ja hän havahtuu, mutta nukahtaa heti. Minulla on tosi väsynyt olo, ja painun heti pehkuihin. Yöllä herään siihen, että on vähän huono olo. Miein, mitä oikein on tullut syötyä. Puoli kahden maissa tulee oksennus. Kolmannella oksennuskerralla en kerkeä edes vessaan, vaan kaikki tulee lattialle ja itseni päälle. Käyn sanomassa yököille, että olen kipeänä ja saan tietää, että tautia on siellä ollut muillakin. Olo on ihan kamala, loppuyö meneekin oksennellessa.

Keskiviikko
Aamulla on ihan kauhea olo, enkä millään jaksaisi raahautua alas. Kerään kuitenkin voimani, ja menen alhaalle juomaan mehua ja syömään mustikkakeittoa. Tyttökin herää ja on nukkunut tosi rauhallisesti. On herännyt yön aikana vain kolme kertaa ja rauhoittunut peittelyyn ja silittelyyn ja nukkunut lopulta puolilta öin aamuun saakka. Minua ei enää oksetuta, mutta on muuten heikko olo. Lapsen kanssa pitäisi jaksaa touhuta. Päätän katsoa, miten olotilani kehittyy, sillä en haluaisi kuitenkaan keskeyttää unikoulua. Toivon, että lapsi ei sairastu. Tyttö juo taas päivän aikana maitoa tiuhaan tahtiin. Nukun itsekin samalla, kun tyttö nukkuu päiväunia, ja töiden jälkeen mieheni tulee touhuamaan lapsen kanssa, jotta minä saan levättyä. On kuumeinen olo, ja jäseniä särkee. Myös toisen unikoululaisen äiti sairastuu. Nukuttamisaikaan tyttö on taas itkuinen, mutta nukahtaa jälleen syliin, josta siirrän hänet sänkyyn. Menen taas heti nukkumaan. Puolenyön aikaan yökkö tuo tytön minulle, kummatkin lapset ovat oksennustaudissa. Loppuyön tyttö nukkuukin minun vieressä, välillä oksennellen. Koitan juottaa hänelle pikkuisen vettä ja maitoa välillä, mutta kaikki tulee ulos. Oksennusta on joka paikassa, sängyllä, lattialla, minun päällä, tytön päällä.

Torstai
Minulla on jo ihan hyvä olo, ja tyttökin tokenee pikkuhiljaa. Hän syö jopa aamupuuron hyvällä ruokahalulla. Ohjaaja tulee juttelemaan, ja sanoo, että unikoulu täytyy keskeyttää, koska lapsi on sairastunut. Hän sanoo, että voimme jäädä vielä yöksi sinne, mutta minusta siinä ei ole mitään järkeä. Työpäivän loputtua mieheni tulee hakemaan meitä ja pidämme ohjaajan kanssa loppukeskustelun. Ohjaaja painottaa, että unikoulun onnistuminen on äidistä kiinni, ja pitää olla tiukkana kotonakin, eikä saa lipsua. Koska tarkoituksena on yösyönnistä vieroittaminen, niin sovimme, että mies hoitaa viikonlopun ajan tytön rauhoittelut yöllä. Kotiin lähdettäessä minulla on ristiriitainen olo. Toisaalta on ihana päästä kotiin, toisaalta jännittää, miten yö menee. Kotona on taas ihan epävarma olo, ja viimeiset päiväunetkin ovat yhtä taistelua. Tuntuu, ettei osaa yhtään mitään. Olemme päättäneet, että tyttö laitetaan omaan huoneeseen pinnasänyyn nukkumaan. Illalla, kun olemme menossa nukkumaan, tyttö katselee ihmeissään, että miksi me tähän huoneeseen tultiin. No, nukuttaminen ei käykään niin helposti kuin unikoulussa. Tyttö nukahtaa kyllä syliin, mutta herää heti sänkyyn laitettaessa. Otan hänet syliini, ja hän nukahtaa siihen. Vain herätäkseen taas, kun nostan hänet sänkyyn. Kolmannella kerralla hän lopulta nukahtaa sänkyyn noin klo 21.30. Puolen yön maissa hän herää, ja mies lähtee rauhoittelupuuhiin. Tyttö nukahtaa vasta 1 h 20 minuutin kuluttua, ja sittenkin nukkuu vain 10 minuuttia. Sen jälkeen en jaksa enää laskea heräilyjä, mutta tuntuu kuin mies olisi koko yön siellä rauhoittelemassa. Aamuyöstä en enää kestä, vaan menen syöttämään lasta klo 4.30. aikoihin. Hän kuitenkin herää taas heti sänkyyn laitettaessa, ja minä otan lopulta hänet viereemme nukkumaan. Hän nukkuu rauhallisesti loppuyön.

Perjantai
Aamulla on vähän pettynyt olo siitä, että lipsuin. Toisaalta mietimme, oliko sittenkään hyvä laittaa lasta omaan huoneeseen nukkumaan, ehkä siinä oli liikaa muutoksia kerralla. Päivällä tyttö on vaisun oloinen, ja meillä on paha mieli. Päätämme kuitenkin kokeilla vielä omaan huoneeseen nukuttamista. Tyttö nukahtaa illalla suhteellisen hyvin syliin, josta siirrän hänet sänkyyn. Yöllä tyttö ei meinaa millään rauhoittua miehen syliin, huutaa vain. Mietimme, pitäisikö pinnasänky siirtää sittenkin meidän makuuhuoneeseen. Minä siirrän sängyn sillä aikaa, kun mies rauhoittelee tyttöä ja menen itse loppuyöksi olohuoneen sohvalle nukkumaan. Tyttö kuitenkin huutaa ja huutaa vaan ja aamuyöstä mies tuo lapsen minulle ja sanoo, että anna maitoa tai jotain...Menen tytön kanssa meidän sänkyyn, imetän ja nukumme loppuyön hyvin.

Lauantai
Tyttö on taas päivän vaisun oloinen. Mietimme, että josko sittenkin tyttö nukkuisi paremmin perhepetissä. Sovimme, että mies nukkuu yön tytön vieressä, ja koittaa rauhoitella. Miehellä menee kuitenkin hermot jo alkuyöstä. Passitan miehen sohvalle nukkumaan, ja minä otan tytön viereeni nukkumaan. Yöllä hän syö joitakin kertoja. Päätän, että tämä unikoulu loppuu tähän. En saa itsekään nukuttua näin, koska kaikki itkut kuuluvat läpi, vaikka kuinka pitäisin korvatulppia. Meillä kummallakaan ei myöskään riitä hermot tähän itkettämiseen. Totean, että on helpompi vain jatkaa yöimetyksiä, sillä olen tämän viikon jäjiltä paljon, paljon väsyneempi kuin ennen unikouluun menoa. Harmittelen, että jouduimme keskeyttämään ensikodin unikoulun, sillä minusta yösyötöistä vieroittaminen olisi vaatinut sen täydet 4 yötä unikoulussa, nythän unikouluöitä tuli vain kaksi. Minä en myöskään saanut levätä siellä ollessamme, sillä ensimmäinen yö meni huolehtiessa, toinen oksentaessa ja kolmas lapsen oksentaessa. Kotona unikoulun jatkaminen olisi vaatinut, että olisin itse ollut levännyt, mutta missäpä välissä sitä saisi levättyä sen verran, että jaksaisi unikoulun tuomat itkut...

Mietteitä ennen unikoulua

Torstai
Sain eilen kuulla, että pääsemme ensi viikolla unikouluun. Ajatukset ovat todella ristiriitaiset. Käyn läpi mielessäni, mitä kaikkea pahaa unikoulusta voi seurata. Traumatisoituuko lapseni iäksi? Entä jos hän ei enää kelpuuta minua hoitajakseen. Entä jos hän huutaa hädissään koko yön "äi, äi, äi..", mutta äiti ei tule auttamaan. Mietin myös, liioittelenko tämän asian kanssa. Kyllä minä vielä jaksan, jospa nukkuminen muuttuisi ihan itsekseen. Jaksavathan muutkin. Olenko minä vain todella laiska ja huono äiti, kun en saa lastani nukkumaan. Odotan ihmeparantumista, jospa ensi yönä vauveli nukkuisi läpi yön heräämättä. Itkettää ja surettaa, että oma lapseni joutuu moiseen höykytykseen. Toisaalta, kyllähän hyvinä päivinä jaksan, mutta huonot päivät ovat liian rankkoja. Huonoina päivinä pelkää, että päässä naksahtaa ja että ottaa auton ja ajaa sillä rekan alle. Illalla nukkumaan mennessä mietin, pitäisikö koko homma perua.

Perjantai
Soitan ensikotiin ja kyselen käytännön asioista ja juttelemme samalla lapseni rytmistä ja nykyisistä nukkumajärjestelyistä. Nainen puhelimen toisessa päässä on todella mukava. Hän kertoo, millainen rytmi olisi tämän ikäiselle hyvä, ja neuvoo meitä jo viikonlopun aikana ohjaamaan rytmiä tuohon suuntaan. Hän kertoo, että nukkumaanmenoa voisi myöhäistää reippaasti, niin aamullakin unta riittäisi pitempään. Tällä hetkellä tyttö nukahtaa noin 19-19.30. aikoihin, mutta sitä voisi myöhäistää klo 21:een. Puhelusta jää hyvä ja luottavainen fiilis, tämä on sittenkin hyvä juttu! Huomaan, että rytmimme noudattaa muuten jo unikoulun rytmiä, mutta päivään pitää lisätä yhdet unet ja nukkumaanmenoa pitää myöhäistää. Illalla käymme ostoksilla, ja tyttö jaksaa ihmeen hyvin. Pitkän päivän päätteeksi tyttö nukahtaa klo 20.15. eli noin tunnin myöhemmin kuin normaalisti.

Lauantai
Uusi rytmi, eli viisi kiinteää ateriaa neljän sijasta ja nukkumaanmenon myöhäistäminen näyttävät toimivan hyvin. Pari edellistä yötä ovat sujuneet aika rauhallisesti ja heräilyjen määrä on vähentynyt. Tyttö on kauhean herkkä, ja pitkän tauon jälkeen kokeilemamme aamuinen vauvauinti itketyttää ja pelottaa. Samoin mummolassa nuket pelottavat. Mietin, uskallammeko sittenkään mennä unikouluun, kun tyttö on nyt niin herkkänä. Ja toisaalta, jos yöt rauhoittuvat nyt itsestään, niin meneeko kaikki taas pilalle unikoulussa. Päätämme miehen kanssa seurata tilannetta vielä viikonlopun ajan, ja tarvittaessa peruuttaa maanantaiaamuna unikoulupaikan. Hankala päätös.

Sunnuntai
Edellisyö oli todella levoton. Heräilyjä oli kuusi, ja nukkuminen oli muutenkin levotonta. Aamulla tyttö heräsi taas jo viiden jälkeen, vaikka nukkumaan mentiin 1,5 tuntia myöhemmin kuin aiemmin.On todella ärsyttävää, kun lapsen uni on niin herkää, ettei pääse itse lähtemään edes vessaan, vaan pitää puoli yötä pidättää pissaa. Päätös unikouluun lähdöstä sitten vahvistui. Olin kireänä koko päivän, ja tyttökin taisi sen aistia, kun oli niin itkuinen. Tein sosetta pakkaseen, leivoin leipää, pakkailin ja touhusin, kaipa siksi, ettei tarvitsisi ajatella huomista. Toisaalta odotan sitä, että pääsen vihdoin nukkumaan. Edellisen kerran olen nukkunut koko yön joskus alkusyksystä, elo-tai syyskuussa. Silti, hermostuttaa ja jännittää.