3 kk kohdalla helpottaa...yeah, right!

Kaikki aina sanovat, että kun vauva täyttää kolme kuukautta, kaikki alkaa helpottaa. Itkut loppuvat, mahavaivat loppuvat, ja kaikki on auvoisempaa. Keskustelimme tästä asiasta kaverini kanssa, jolla on jonkin verran vanhempi vauva kuin meillä, ja päädyimme siihen, että paskanmarjat se mitään helpota. Jos jokin asia helpottaakin, niin aina tulee uusia ongelmatilanteita, että ei kerkeä tulemaan tunnetta, että nyt tämä on helppoa. Meillä päivastoin tuntui kolmen kk:n kohdalla, että vaikeammaksi vain menee. Tai ensin tuntui helpottavan, mutta sitten meni taas vaikeaksi.

Tämä vauvanhoito on siitä jännää puuhaa, että välillä tulee niitä fiiliksiä, että nythän tämä alkaa sujua, ja olet vihdoin saanut vauvan rytmistä kiinni. Tätä ei kuitenkaan kestä kauaa, vaan vähän ajan kuluttua olet jälleen pihalla kuin lumiukko. Kaikkialla neuvotaan, että kannattaa luoda kunnon rytmi, jonka mukaan eletään, mutta kun vauvan luontainen rytmi tuntuu muuttuvan koko ajan. Jos joku hetki tietty rytmi passaakin, niin kohta on vauva itkemässä, että et kai sinä vaan meinaa minua nyt syöttää tai että ei suinkaan me nyt nukuta, vaan leikitään.

Meillä oli alkuviikko suoraan sanoen yhtä helvettiä. Minä olin tosi väsynyt ja hermot kireällä flunssan takia, ja vauvankin rytmit menivät siinä rytäkässä ihan sekaisin. Kamalaa huutoahan se oli. Tuntui oikeasti, että mitenkähän tästä vauva-ajasta selviää hengissä. Nyt olen jo parantumassa ja ollaan taas saatu omasta rytmistä kiinni. Tämän kaiken keskellä hoksasin, että vauvame ei enää halua nukkua päiväunia sisällä. Yhtenä päivänä yritin nukuttaa häntä tunnin verran sisällä, aivan kamalan huudon kera. Kaksi kertaa nukahti, mutta aina vain heräsi sitten. Luovutin lopulta, menimme syömään, ja siihen syliin sitten muistaakseni nukahti. Nyt olen nukuttanut kaikki päiväunet ulkona, ja hienosti on mennyt. Nukkuu jopa pitempään kuin pelkkiä puolituntisia, tosin joudun välillä käymään hytkyttelemässä vaunuja pitkänkin tovin, ennen kuin hän on taas syvässä unessa. Mietin vähän, että mitenkähän tuo talvella onnistuu pakkasissa, mutta mietitään sitä sitten. Ja ne unimieltymykset on varmaan ennen talven tuloa kerinneet jo monta kertaa muuttua.

Toinen juttu, minkä huomasin, että iltaiset maratonimetykset ovat tulleet tiensä päähän. Minä olen vaan yrittänyt syöttää lasta, ja kitinän ja thöpöttelyjen kanssa on saattanut mennä parikin tuntia, ennen kuin hän on rauhoittunut rinnalle syömään ja unta keräämään. Nyt vasta tajusin, että hän ei varmaan enää tarvitse illalla niin pitkää syömäsessiota, vaan taitaakin tarvita pienen leikkihetken ennen yösyöntiä...on tämä sellaista jatkuva opettelua tämä vauvanhoito.