Uni, uni uni....siinä se on meidän perheen koetinkivi.
Meinasin jo viime viikolla kirjoittaa, että kyllä se nyt 4 kk kohdalla tuntuu helpottavan. Kaikki oli niin epätodellisen helppoa.
Viime viikolla näes vauvan unet tulivat niin ihanan helposti, ja kestivät kauan. Vaikka jouduinkin olemaan koko ajan sisällä ulkovaatteet päällä, valmiustilassa vaunun hytkyttelyyn. Sain jopa tehtyä ruokaa ja sain syödäkin sen rauhassa. Luksusta.
Arvasin, että hyvät unenlahjat johtuvat vauvelin pienestä flunssasta, mutta silti salaa toivoin, että josko typykkä olisi nyt vihdoin oppinut nukkumaan kunnon päiväunia. Parhaimmillaan uni tuli 4 minuutissa vaunuja hytkyttelemällä. Mutta ei, se oli liian hyvää ollakseen totta.
Nyt olemme palanneet takaisin normaliin päivänjärjestykseen, tai ainakin melkein. Unille mennnään kamalan huudon saattelemana, ja kun nukutaan, nukutaan vain reilut 30 minuuttia. Ainakin päivän ensimmäiset ja viimeiset päiväunet. Ne keskimmäiset unet saattavat vielä kestää parikin tuntia. Kohta nekin varmaan lyhenevät taas puoleen tuntiin.
Kun viime viikolla vauveli nukahti tyytyväisenä suoraan vaunuihin ilman sylissä hytkyttelyä, nyt pitää näköjään taas käveleskellä ympäri pihaa joku tovi ennen kuin uskaltaa vaunuihin kokeilla. Ja vaunujahan pitää hytkyttää ja veivata ihan kunnolla, eikä mitään pientä sievää liikettä, tai itku yltyy. Lisäksi mukaan laitoin nyt unirievun, jota on pidetty joka paikassa mukana, ajattelin, että jos se toisi turvaa. Voiko kyse olla jonkin sortin eroahdistuksesta, mene ja tiedä.
Näinpä se näköjään menee, että vauvanhoito helpottaa aina ehkä viikoksi, ja sitten sama vanha (tai jokin uusi) helvetti jatkuu taas. Joskus tuntuu, että tämä äitiys on pelkkää räpiköimistä katastrofista toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti