Tänään itki sekä äiti että lapsi, kun oli nukutusaika. Jotenkin vaan tänään on mennyt kaikki persiilleen. Kyllä saa unohtaa anoppilan reissut tältä erää, mä olen jo tarpeeksi hermoraunio ilman sitäkin. Taidan mennä oman äitini luo yhdeksi yöksi nukkumaan. Yöstä tulee varmasti isälle ja lapselle rankka, ja lapsen senssit menee sekaisin, mutta ainakin mä jaksan sitten paremmin tätä härdelliä. Nyt vaan tuntuu siltä, että voimat on loppu ja on pakko saada pieni breikki tästä kaikesta.
Kaiken tämän kroonisen väsymyksen keskellä tunnen vielä syyllisyyttä siitä, etten jaksa ja hermot on kireällä. On tämä niin rankkaa, ei sitä osannut kyllä raskausaikana kuvitellakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti